Toukokuun 2. päivänä 2011 julkistettavassa Pohjoismaisen jalostusarvosteluyhdistyksen laskemassa lypsykarjan jalostusarvostelussa otetaan käyttöön kaksi merkittävää uudistusta:
Sorkkaterveysindeksi
Suomi, Ruotsi ja Tanska ottavat 2.5. 2011 käyttöön yhteisen arvostelun sorkkaterveydelle. Lypsyrotuisten sonnien perinnöllistä tasoa kuvaavan sorkkaterveysindeksin avulla on mahdollista jalostaa lehmien ja sonnien sorkkaterveyttä paremmaksi. Uusi sorkkaterveysindeksi perustuu sorkkahoitajien tekemiin sorkkahoitotietoihin niin Suomessa, Ruotsissa kuin Tanskassakin. Sorkkahoitotietoja kertyy yhteensä noin 350.000 tuhannelta lehmältä, mikä on enemmän kuin missään muussa maassa.
Sorkkaterveys on lehmien hyvinvoinnin kannalta erittäin tärkeä ominaisuus ja sillä on myös merkitystä maidontuottajien taloudelliseen tulokseen. Sorkkaterveysindeksi tullaan ottamaan mukaan sonnien ja lehmien NTM-kokonaisjalostusarvoon elokuun 2011 arvostelun yhteydessä.
Genomitiedon hyödyntäminen
Uudessa arvostelussa hyödynnetään myös tietoa n. 50 000 geenimerkistä (SNP-merkki), jotka on määritetty sonnien ja lehmien perimästä. Geenimerkit antavat merkittävästi lisätietoa testattujen eläinten jalostuksellisesta tasosta kaikissa jalostettavissa ominaisuuksissa. Pohjoismainen sonnien siementuotantoyhtiö Viking Genetics on hyödyntänyt genomitietoa nuorsonnien valinnassaan vuodesta 2008 lähtien.
Sonnien, joilla ei vielä ole poikineita tyttäriä, jalostusarvon ennusteet pohjautuvat uudessa arvostelussa genomitietoihin. Myös poikimattomien hiehojen, jotka on genomitestattu, indeksit pohjautuvat geenimerkkeihin. Poikineilla lehmillä genomitietoja käytetään ominaisuuksissa, joissa lehmille perinteisesti on laskettu sukulaistietoihin pohjautuvat indeksit. Tällaisia ominaisuuksia ovat mm. hedelmällisyys ja poikimaominaisuudet. Muilla sonneilla ja lehmillä jalostusarvostelussa käytettävät tiedot säilyvät ennallaan.
Genomitiedon yhdistäminen perinteiseen jalostusarvosteluun tarkoittaa sitä, että nyt voidaan vertailla sonneja, joilla ei vielä ole poikineita tyttäriä, sonneihin, jotka on jo tyttäriensä tietojen perusteella arvioitu. Holsteinrodulla noin 55% top50 kärkisonneista on nuorsonneja, joilla ei ole vielä jälkeläistietoja. Ayrshiresukuisista sonneista vastaava luku kärkisonneista on noin 20% ja Jerseyllä 10%.
Lisätietoja Pohjoismaisen jalostusarvosteluyhdistyksen laskemista jalostusarvosteluista löytyy:
tanskaksi: www.vfl.dk/nav
Yhteyshenkilö: Ulrik Sander Nielsen, Danish Cattle, usn@vfl.dk
ruotsiksi: www.kunskapsbonden.svenskmjolk.se
Yhteyshenkilö: Jan-Åke Eriksson, Swedish Dairy Association, jan.eriksson@svenskmjolk.se
suomeksi: www.faba.fi
Yhteyshenkilö: Jukka Pösö, Faba co-op, jukka.poso@faba.fi
Yleistä tietoa Pohjoismaisesta jalostusarvosteluyhdistyksekstä löytyy:
www.nordicebv.info, Yhteyshenkilö: Gert Pedersen Aamand gap@vfl.dk, +45 21717788