Enemmän ominaisuuksia trendisivulla

Trendisivu on uudistettu

Trendisivuilta löytyy eri ominaisuuksien perinnöllisen edistymisen kuvaajat. Trendisivua on uudistettu ja nyt on mahdollista tarkastella myös sorkkaterveyden (”Health”-otsikon alla) ja elinvoiman (”Fertility/survival”-otsikon alla) perinnöllistä edistymistä.

Kuvaajissa esitetään populaation perinnöllinen edistyminen syntymävuoden keskiarvona. Kuvaajia voi valita rodun ja sukupuolen perusteella sekä voi valita kaikki kolme Pohjoismaata yhdessä (DFS – Tanska, Suomi, Ruotsi) tai jokainen maa erikseen.

Ayrshire- ja holstein-lehmillä on nähtävissä hienoista perinnöllistä edistymistä sekä sorkkaterveydessä että elinvoimassa. Myös jerseyllä on tapahtunut edistymistä elinvoimassa, mutta sorkkaterveydessä ei ole havaittavissa samanlaista kehitystä.

Arvosteluvarmuudet genomi-indekseille

Genomiarvostelun arvosteluvarmuudet

Genomisten jalostusarvojen arvosteluvarmuudet on julkaistu ensimmäistä kertaa marraskuun jalostusarvostelussa. Taulukossa 1 on esitetty eri ominaisuuksien genomisten jalostusarvojen arvosteluvarmuudet prosentteina roduittain sonneille. Rotujen referenssipopulaatioden koossa on eroja ja se selittää pääosin erot rotujen genomisten jalostusarvojen arvosteluvarmuudessa.

 

Taulukko 1. Ominaisuuksien genomiarvostelun arvosteluvarmuudet (%) vuonna 2014 syntyneille sonneille.

Ominaisuus Holstein RDC Jersey
Tuotos 74 67 67
Kasvu 60 49 28
Hedelmällisyys 65 47 42
Syntymäindeksi 70 57 44
Poikimaindeksi 64 43 65
Utareterveys 68 57 56
Muut hoidot 45 38 26
Sorkkaterveys 43 33
Kestävyys 61 38 37
Koko 73 58 63
Jalat 68 54 53
Utarerakenne 73 55 60
Lypsettävyys 69 66 60
Luonne 62 53 27

Jerseyn utarerakenneindeksin uudet painot

Jerseyn utarerakenneindeksi

Jerseyn utarerakenneindeksin yksittäisten ominaisuuksien painotuksia on muutettu. Utareominaisuuksien vanhat ja uudet painot on esitetty taulukossa 1. Uudet painot vaikuttavat merkittävästi sonnien ja lehmien utarerakenneindekseihin ja sitä kautta myös NTM:n. Uuden ja vanhan utarerakenneindeksien korrelaatio on sonneilla 0,84.

Taulukko 1. Jerseyn utarerakenneindeksin vanhat ja uudet painot

Ominaisuus Vanha Uusi
Etukiinnitys 25 20
Takakiinnityksen korkeus 5
Takakiinnityksen leveys
Keskiside 10
Muoto 35 25
Vetimien pituus 3
Vetimien paksuus 12
Etuvetimien sijainti 15
Takavetimien sijainti -10
Tasapaino -10
Utarehuomiot 5

Viralliset Interbeefin jalostusarvot

Tanska, Suomi ja Ruotsi (DFS) osallistuvat yhteistyössä Interbeefiin, lihakarjan kansainväliseen jalostusarvosteluun. Interbeefin päämäärä on sama kuin Interbullin, lisätä eläinten jalostusarvojen vertailtavuutta eri puolilla maailmaa.

Viralliset Interbeefin jalostusarvostelut on nyt julkaistu charolaisen sekä limousinen vieroituspainoille.

Lue lisää pohjoismaisesta yhteistyöstä Interbeefissä, sekä katso interbeef-arvosteluiden ranking-listaa Lihakarja-otsikon alta.