Tasapainoinen jalostus

Tasapainoinen jalostus

Pohjoismaisen kokonaisjalostusarvon (NTM) kehitys on edennyt kohti kokonaisvaltaisempaa ja tasapainoisempaa jalostustavoitetta. NTM sisältää kaikki taloudellisesti tärkeät ominaisuudet, joista on käytössä jalostusarvostelu. NTM sisältää monia käyttöominaisuuksia kuten utareterveys, hedelmällisyys ja kestävyys. Vaikka näillä ominaisuuksilla on epäsuotuisa perinnöllinen yhteys tuotokseen, perinnöllistä edistymistä on silti saavutettu samanaikaisesti tuotoksessa ja käyttöominaisuuksissa.

NTM otettiin käyttöön vuonna 2008. Tätä ennen samantyylisiä maakohtaisia kokonaisjalostusarvoja oli käytössä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Vuosien aikana NTM:n on lisätty ominaisuuksia ja tämä on parantanut NTM:n taloudellista arvoa.

Käyttöominaisuuksien korostaminen NTM:ssa on karjanomistajien toiveiden mukaista. Lypsykarjan jalostuksessa on ollut pitkään tavoitteena tuottava lehmä, jolla ei ole pelkästään korkea tuotos eli suuret tulot, vaan myös pienet kulut.

NTM:n rakentamista ovat ohjanneet karjanomistajat ja tavoitteena on yhdistää eri ominaisuudet optimaalisesti, jotta saavutetaan paras taloudellinen tulos. NTM:ssä mukana olevien ominaisuuksien suhteellinen taloudellinen painotus perustuu tulevaisuuden hintoihin ja tuotanto-olosuhteisiin. Näin ollen jalostustavoite heijastaa karjanomistajien nykyisiä ja tulevia tarpeita eläinaineksen suhteen.

Uusimpien laskentamenetelmien ja jalostusteknologian hyödyntäminen varmistaa parhaan mahdollisen perinnöllisen edistymisen NTM:ssä mukana olevissa ominaisuuksissa. Genomisen valinnan hyödyntäminen mahdollistaa tehokkaamman jalostuksen kohti taloudellisempaa lehmää. Tämä johtuu erityisesti käyttöominaisuuksien arvosteluvarmuuden parantumisesta. Arvosteluvarmuuksien parantuminen on samalla nopeuttanut perinnöllistä edistymistä kaikissa ominaisuuksissa.

Linkkejä: